"Kotipäivä"
Tänään 18.1.2007 en käynyt tutkimusmatkoilla kylällä tai kylän ulkopuolella. Vähitellen ajatukset siirtyvät kotimatkan suuntaan. Pitää siirtyä heräämään klo 7 ja nukkumaan het 22 jälkeen.
Päivä oli aurinkoinen, vaikka pikkupilvet välillä varjostivat. Sää on muutaman asteen viileämpi kuin eilen, 19-21 astetta päivällä. Aamiaisen jälkeen klo 10 maissa lähdin Amadoresin rannalle. Istuskelin kivellä, mikä myöhemmin iltapäivällä on nousuveden alla. Katselin pikkulasten aurinkovaatetusta. Toisilla oli kokovartalopuku ja suojaava hattu, toiset juoksivat nakuina. Uimarannan wc oli supersiisti. Koko ajan siistittiin. Maksu oli 60 sntä.
Rannan jälkeen lähdin "vesikaivolle" mäen päällä olevaan Eurooppa-ostoskeskukseen. Ei voi olla totta. Kauppa oli kii, vaikka ovessa lukee että avoinna 9-21. Päätin nauttia roskaruokalounaan ja menin yhteen pikaruokaa tarjoavaan paikkaan, mutta ilmeisesti sekin oli sulkemassa, koska henkilökunta puuhasi jotain muuta kuin asiakaspalvelua.Mutta ihmiset kulkivat ohi ruokakassien kanssa? Pikkukauppa toisessa kerroksessa oli auki. Semmonen Alepan kokoinen. Joten lounaaksi iso tuore sämpylä ja juustoa.
Hotelli tarjosi tänään dinnerin 50% alennuksella. Kävin kylällä vain viemässä kortin postpoxiin. En kestäisi kaiken ruokailun ja juomailun pakettia. Buffee on monipuolinen, mutta liika on liikaa. Jo nyt on vyö kiristänyt ja pari pykälää on maha kasvanut. Tulipa väsy olo. Menen nukkumaan enkä katsomaan illan estystä.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti